15.1.2013

Huh, ei koulua tänään eikä huomenna. Ihanaa. Ollaan oltu yhteydessä mun hoitotiimiin ja ylilääkäriin ja asioita selvitellään. Seuraava oma tapaaminen lääkärin kanssa muuttuikin niin että huoltajan täytyy tulla mukaan. Kuulemma suunnitellaan hoitoa uudelleen. Mutta ei siitä sen enempää. Oon tässä miettiny miten mul on ollu heti vähän kevyempi olo kun sain kerrottua mun huoltajille näistä ajatuksista, et oikeesti haluan kuolla. Tajusin myös että mulla on oikeus tuntea näin, mä oon masentunut enkä voi sille mitään. Se saattaa helpottaa välillä hetkeksi, mutta pohjimmiltaan oon todella onneton, eikä se lopu ennen kun saan oikeeta hoitoa. Just toi mua vaivaa monesti, tuntuu et oon jotenki huono ihminen kun tartten tommosia erikoisjärjestelyjä koulussa yms. Et en pärjää samanlailla ku muut. Mut se ei lopu ennen kuin otan itseäni niskasta kiinni ja suostu hoitoihin. Suostu parantumaan. Ja suostu ottamaan apua oikeesti vastaan.

14.1.2013

En jaksanut kirjoittaa eilen kun oli niin paljon ajateltavaa sen psykologin jälkeen. Siitähän ei mulle itelle suoranaisesti ollu hyötyä mut sain kerrottua viiltelystä ja näistä itsemurha ajatuksista. Sanoin myös etten koe tän auttavan mua mitenkään, kun oon tuolla nyt jo vuoden käynyt niin ois siinä ajassa pitänyt huomata ainakin jotain muutosta. Päin vastoin kaikki on mennyt pahemmaksi. No sen piti tietenkin soittaa jollekkin mun huoltajista ja tämän kyseisen henkilön kanssa, jolle on hän oli soittanut juteltiin asiasta. Hän kertoi että oli luullut asioiden menneen paremmin ja huolestui kun kuulin esim. viiltelyn tulleen takaisin kuvioihin. No me selviteltiin asioita ja soitettiin jollekin ylilääkärille, joka lupas puhua mun kanssa työskentelevien ihmisten kanssa asioista ja selvitellä muita mahdollisuuksia. Kertoi myös osastosta yms, mutta en ihan mielelläni sinne haluaisi mennä vaikka onkin näin paha olo. Tiedän että teksti on tosi sekavaa luettavaa mutta ei voi nyt mitään. Yritän selvitä loppu illan taas.

12.1.2013

Apua, huomenna psykologi, pelottaa. En tiiä mitä sanoisin sille kun ite oikeen pyysin päästä aikaisemmin. Mut en vaan kestä enää. En osaa enää elää, ahdistun siitä kun en jaksa kuunnella lempimusiikkiani.. Vittu oikeesti en kestä tätä. Kuitenkin jos sanon et mulla on paska olo et haluun kuolla ja viiltelen taas niin se sanoo et johtuu siitä kun lopetin aamulääkkeen syönnin. En tiiä pitäskö kertoo siitä. Tiedän vaan ite et se ei johdu siitä, silloin kun söin oli ihan samanlainen olo. Eilen illalla taas viiltelin.. Koko ajan vaan tekee mieli viiltää. Ärsyttää. Ärsyttää myös kun huomenna on koulua mut onneks se psykologi on kesken päivän niin pääsee lähteen aikasemmin.

Mua pelottaa tulevaisuus, ihan sairaasti.

11.1.2013

Pakko oli tulla kirjottaan kun ei oo mitää muutakaan. Mun pää on iha sekasin. Mua pelottaa se psykologi, toisaalta haluisin et se ottaa mut tosissaan eikä oo vaan sillai "voivoi.. no yritäppäs pärjätä" niin ku joskus ku en ihan aina sille totuutta kertonut, mut toisaalta en haluis et joutusin mihinkään. Oon miettiny ihan oikeesti itsemurhaa, kaikkein eniten mua täs karmii se miten tyynesti suhtaudun siihen. Ihan ku se ei ois mitään. En vain oikeesti nää sitä valoa tunnelin päässä, en pysty ajattelemaan mun tulevaisuutta, en vaan nää itteäni elossa ees ens kesänä. Onko mun aika oikeesti tullu. Söikö tää mut näin nopeesti elävältä.

11.1.2013

Heräsin, makoilin pari tuntia sängyssä, kävin suihkussa, katsoin jakson lempisarjastani, lahnasin sohvalla, siirryin makaamaan sänkyyn, kävin tupakalla, menin takaisin sänkyyn ja nyt olen koneella. Ei varmaan kuulosta ihan jokaisen 15-vuotiaan tytön lauantai päivältä. Mut tämmöstä se on mulla aina. En tee yhtään mitään ja se on niin turhauttavaa, vaikka en edes halua tehdän mitään. Yöllä nukkumaan mennessä aloin miettimään tätä kaikkea. Sitä miten paljon haluan oikeasti parantua ja olla kunnossa, mutta tuntuu että se on mahdotonta enkä löydä enää mistään voimia siihen. Olisi hirveä ajatus joutua osastolle vaikka tiedän, että ainoastaan se estäisi mua viiltelemästä. Mietin vaan sitä miten haluan lopettaa tän kaiken. En vain jaksa, tuntuu että itsemurha on ainoa keino. Vaikka haluaisin asian olevan toisin. Ylihuomenna sitten psykologille, pelottaa mitä se sanoo jos kerron kaiken rehellisesti.

10.1.2013

Istun kotona. Koneella. Yksin. Taas.. Nyt on vielä perjantai. Tämä on yksi hetkistä jolloin mieleeni pursuaa miljoona ristiriitaista ajatusta "tämä on syy miksi haluan parantua" "en halua olla yksin" "haluan olla yksin" "voisin samantien tappaa itseni"

Tuntuu etten kuulu tähän maailmaan enää. Käyn vain koulussa eikä ihmiset siellä ole minulle tärkeitä enkä minä heille, emme koskaan näe vapaa-ajalla. Olen menettänyt sosiaalisen elämäni ja se koko tässä jutussa varmaan sattuu eniten. En vain kestä sitä kun muut kirjoittavat facebookiin hauskasta illasta tai lisäävät instagramiin kuvan jostain kotibileistä. Joihin kaikki on kutsuttu paitsi minut. Ennen kuuluin näihin piireihin, ennen mulle viestiteltiin et missä meen. Nyt istun vain yksin ja tunnen oloni surullisemmaksi kuin koskaan ennen. Ja haluan kuolla. Vaikka jollain tapaa haluan vaan että ihmiset tajuais miten paha olo mulla on, mut mua pelottaa tulevaisuus. En enää tiedä onko sillä mitään mitä tarjota. Tuntuu että olen vain suoraan sanottuna elänyt elämäni. Mitä sit jos parannun tästä? Millasta mun elämä on? Onko mulla vieläkään hyviä kavereita? Kaivataanko mua mihinkään? Masennunko uudelleen ja lopulta kuolen? Eikö olisi sama asia tappaa itseni jo nyt kuin kärsiä tätä monta vuotta kestänyttä helvettiä? 

ps. sain uuden ajan vanhalta psykologiltani, pääsen sinne siis jo ens viikon alussa!

9.1.2013

Oon niin sekasin. Aattelen et haluan kuolla, samaan aikaan mietin miten oikeesti haluaisin vaan parantua ja et kaikki ois hyvin. Haluan viilellä ja sitten kun teen sen alan itkemään kun viillot ovat yhä syvempiä ja syvempiä joka kerta ja miten arvet tulevat näkymään. En kestä tätä. Haluan kuolla mutta samalla elää. Haluan olla yksin, velloa tässä surussa mutta samalla alkaa elää mun elämää. Oon jo menettäny sen kaiken, tunnen olevani niin mitätön. Enkä pysty sanomaan tästä kenellekkään. Mut silti tarvin apua enemmän kun koskaan.

8.1.2013

Huh huh mikä päivä, lähdin aamulla puoli kasin aikaan ja palaan illalla vähä enne seittemää. Vittu. Koko päivä kaikkia opiskelujuttuja, mun päätä särkee ja väsyttää ihan helvetisti. En oikeesti vaan kestä olla koulussa, se on yhtä tuskaa. Koko ajan ahdistaa, lasken vaan tunteja siihen ku päästään. Tänään vielä lintsasin viimeisen tunnin ja silti.. yh. Oon iha jumissa. Oon ollu kaks päivää koulussa ja tuntuu et nyt jo pitäs päästä uudelleen lomalle lepään. Haluun jo sen ajan sieltä lääkäriltä, miksei ne nyt voi ilmottaa sitä. Toivottavasti se on pian koska en pian enää jaksa tätä. Tekee mieli tupakkaa, poltin viimeks eilen päivällä. hsifhisdufjusidfj. Miksen voi olla 18, vois vaan kävellä kauppaan ja ostaa niin monta askia kun vaa rahaa riittäis. Ja haluun kans hierojalle. Mun niskat on niin jumissa että sattuu koko selkään. En oo taaskaan ottanu aamulääkkeitä, lomalla otin ne vain pari kertaa ja muuten oikeestaan jättäny kokonaan pois kun ei tunnu et niistä mitää hyötyy ois eikä oo tullu haittavaikutuksiakaan vaik lopetin syönnin. Vähän sekava postaus tänään. Tekee mieli vaan viillellä mut samaan aikaan tekee mieli nukkua koko loppu elämä. 

7.1.2013

Oonpa innostunu kirjottamaan, iha niinku aina kun tekee uuden blogin. Toivottavasti tää innostus nyt pysyy! Mulle kuuluu todella huonoa. Tänään oli eka koulupäivä loman jälkeen, huhuh... Ensimmäiset kolme tuntia sinnittelin mutta sit oli pakko päästä muualle ja kävin syömässä, mutta palasin koululle ja istuin puolitoista tuntia vessassa.. olin niin ahdistunut, meinasin jo mennä sanomaan kuraattorille etten kestä enää, että haluan tappaa itseni, viekää mut jonnekki. No en sitä tehnyt, mutta viiltelin. Ärsyttää kun siitä tulee niin hyvä olo.. Oon vaan niin lopussa, tiedän että pian tuun kuolemaan. En uskalla sanoo sitä porukoille ku ne veis mut johonkin päivystykseen mut äh.. se tuntuu jotenki niin häpeälliseltä ja alentuvalta mennä sanoon "hei äiti ja isä, haluun tappaa itseni ja viiltelin tossa hetki sit".. No isä soitti kuitenkin mun entiselle psykologille, joka lupas hoitaa uuden ajan lääkäriltä. Helpottavaa, että pääsen kertomaan näistä ajatuksista mutta toisaalta pelottaa et tää pilaa kaiken. Et mun koulu menee päin vittua ja sen myötä kaikki muu. Tuntuu et vajoan vaan alemmas ja alemmas täs yhteiskunnassa, et kaikki menee päin helvettiä.

6.1.2014

Kello on 19.12, olen ollut kotona pari tuntia ja ehtinyt tahria housut vereen. Ah mikä fiilis kun vihdoin pääs viiltään.. Porukat mesos mulle jotain et jos mun agressiivisuus kohtaukset ei lopu niin joka kerralla soitetaan ambulanssi ja päivystykseen. Sama homma jos löytyy viiltojälkiä/teriä. Ja kaikki on sovittu myös lääkärin ja sairaanhoitajan kanssa. Vituttaa kun mulla ei oo vieläkään uutta aikaa sinne lääkärille, haluun päästä kertoo et oon viilelly ja et toi apu ei riitä. Ennen valehtelin olleeni viiltelemättä, mutta nyt tuntuu että pakko saada sanottua ettei mulla mee niin hyvin ku ne siellä olettaa! Kun sain lääkkeet multa helpotettiin myös koulunkäyntiä mutta kumpikaa ei auta paskaakaan. Aijon sanoa etten voi olla enää viiltelemättä ja että ajattelen itsemurhaa päivittäin. Toivon, että ne ottaa tosissaan.. En jaksa tätä rutiinia enää, en jaksa olla koulussa ja sit yksin kotona. Oon niin väsynyt elämään.

Sillon ku alotin viiltelemään mulla ei ollu läheskään näin paha olo kun nyt viimeset puoltoista vuotta on ollu. Mut meillä oli ongelmia kotona ja jäin vaan siihen samantien koukkuun. Viiltelin monta kertaa päivässä koko kevään. Keksin tekosyitä miksi mulla oli sideharsoa olkavarressa yms. Silloin en välittänyt jäljistä. Lopetin 2012 kesäksi mutta muuton jälkeen viiltelin satunnaisesti. Se ei ollut niinkään semmosta pakonomaista ja mulla ei ollut niin iso tarve siihen vaikka olinkin paljon huonommassa kunnossa. Viiltelin silti, varmaan saavuttaakseni sen saman fiiliksen kuin aikaisemmin. Nykyään homma on taas lähtenyt lapasesta. Viiltelen joka päivä, enkä välitä arvista. Tuntuu että ne ei tuu häirittee koska en elä pitkään. Pian on taas kevät ja sit kesä ja kaikki näkee nää, musta tuntuu et jossain alitajunnassa oon varma et tuun kuolemaan ennen kesää..

5.1.2014

Tässä taas, aloittelemassa uutta blogia niinkin kulutetusta aiheesta kuin itsetuho ja masennus. Mut tuntuu että on parempi ees jonnekki purkaa niitä ajatuksia. Mulla on ollut samankaltasia blogeja ennenkin mut ne on hukkunu jonnekkin internetin syövereihin, enkä enää niitä ole löytänyt. Blogin ulkoasu ei ole kummoinen sillä en jaksanut tällä kertaa käyttää siihen aikaan. Toivon, että jos ketään kiinnostaa 15 vuotiaan tytön kamppailu masennusta ja ahdistusta vastaan, voisitte liittyä lukijaksi ja kommentoida!

Mutta siis vähän taustoja, kirjoitan eri nimellä kuin mitä oikeasti olen, sillä en halua kenenkään tunnistavan minua. Sen takia en voi myöskään hirveästi yksityiskohtia paljastaa, mutta yritän kertoa asioista silti mahdollisimman ymmärrettävästi. Olen 15 vuotias tyttö, vanhempani ovat eronneet ja isäni on alkoholisti. Olen sairastanut masennusta parisen vuotta, vaikka vakava masennus ilman psykoottisia oireita diagnosoitiin vasta 2013 syksyllä. Välini vanhempiin on aika huono ja on paljon asoita mitkä vaikeuttaa suhdetta kumpaankin suuntaan. Olen aikoinaan joutunut muuttamaan isäni luokse asumaan, koska välit äidin kanssa olivat niin huonot. Viiltelin ensimmäisen kerrran 2011 syksyllä ja kevään 2012 kokonaan. Kesäksi "lopetin" mutta nykyään olen aloittanut sen taas. Käyn mielenterveys lääkärin juttusilla pari kertaa kuukaudessa ja syön kahta eri lääkettä, mutten ole huomanut kummankaan vaikuttavan mitenkään olooni. Seuraavalla kerralla ajattelinkin sanovani, että haluan lopettaa toisen lääkkeistä ja lopettaa käynnit tuolla. Haluan päästä parempaan paikkaan, sillä en saa tuolta mitään apua.

Mutta se siitä, nyt viettelen joululoman viimeisiä päiviä äitini luona ja huomenna matkaan takaisin isälle. Koulu alkaa ylihuomenna ja se ahdistaa todella paljon. Ootan, että pääsen kotiin koska haluan niin kovasti viillellä, tulen kohta hulluksi. Äidin luona se ei onnistu. Mutta päivittelen varmaan huomenna lisää joten huomiseen!