15.2.2014

Ihmiset, kommentoikaa ja liittykää blogini lukijaksi! Vaikka kirjoitan tätä enempi itselleni niin olisi silti kiva jos saisin kirjoituksiini ja ajatuksiini muitakin näkökulmia. Ja olishan se kiva tietää että jotain kiinnostaa mun kirjotukset! 

No mutta, pelottaa että oon sairastumassa mahatautiin kun semmosta on nyt liikkellä mun lähipiirissä ja inhoan sitä tautia.. Toivottavasti en sitten saa tartuntaa. Mulla on ollu tänään tosi paska päivä, tää on kadonnu ihan olemattomiin, en oo tehny yhtään mitään. Vuokrasin kaks leffaaki enkä oo vielä ees alottanu ekaa ja kello on puoli kymmenen. On ollu vaan kauhee hinku mennä sinne junaradalle.. Mut sinne on niin pitkä matka etten jaksa lähtä ilman tupakkaa käveleen sinne. Mul täytyy aina olla röökit mukana jos lähen jonnekki yksin, se on varmaa yks osa sitä tapariippuvuutta. Jos mulla ois tarpeeks tupakkaa voisin lähtä vaikka kävelee toiselle puolelle suomea. Mutta nyt ei oo ja pää on sen takia vitun kipee. Mietin koko ajan kuolemaa ja se ahdistaa mua. Tavallaan haluan parantua ja nähdä millasta mun elämä tulee oleen sit terveenä, mut en oikeesti nää mitään mahdollisuutta parantua. Tuntuu et oon jo aivan lopussa, en edes osaisi elää normaalia elämää. Haluan pakoon tätä kaikkea.

14.2.2014

Ystävänpäivä mutta mä olen yksin ilman ystävää, makaan sängyssä ja mietin milloin olisi sopiva päivä tehdä itsemurha. Mun tekee koko ajan mieli mennä sinne radalle, mulla on samanlainen olo siitä kun viiltelystä. Ärsyttää vaan kun se on ihan autotien vieressä ja yläpuolella menee pyörätie josta näkee radalle. Haluan vaan mennä sinne miettimään mut en halua et kukaan näkee mua ja soittelee jotain ambulansseja. 

13.2.2014

Oon niin ahdistunut koko ajan. Mulla on niin outo olo koko ajan, semmonen et haluun kuolla, haluun pois tästä kaikesta mut samal semmone et en voi tehä niin ja idosdjf. En osaa edes selittää. Oon taas viillellyt, mut mulla on psykologi maanantaina.

Oon ollu pari päivää poissa koulusta tällä viikolla henkilökohtaisista syistä. Olin todella huolissani mun ystävästä mutta en kirjoita siitä nyt enempää. Oon vaan miettinyt itsemurhaa ja sitä miten odotan sitä päivää kun vihdoin uskallan tehdä sen. Musta vaan tuntuu, ettei tääl oo ketään joka ei pärjäis ilman mua. Mun vanhemmilla on monta lasta ja jokaisella mun kaverilla on paras kaveri, joku mua parempi.

Vaikka mun kotipaikkakunnalla ei oo juna-asemaa niin täältä menee päivittäin matkustajajunia ohi. Tänään mä kävin siellä radan varressa. Mun sydän melkeen pysähty kun olin parin metrin päässä kiipeämässä ylöspäin radalle kun yhtäkkiä mun ohi kiitää juna. Kävin matkalla ostamassa limsan kaupasta, joten mietin et jos en olisi käynyt, istuisinko tässä kirjottamassa? Se oli niin lähellä. Mutta se ei saanut mua perääntymään, kiipesin radalle ja seisoin siinä aika kauan miettimässä. Miltä se tuntuis jos näkis junan ajavan kohti yli 100km/h nopeutta?

10.2.2014

Miten voi ahdistaa näin paljon? Ajattelin taas miten paljo mun viikkoon mahtuu tekemistä kun vähemmästäkin ahdistun. Ensimmäisenä tietenkin koulu josta juuri ja juuri selviä, toisena harrastus joka vie kaksi päivää viikosta koulun jälkeen, ettei niiden jälkeen enää oikeen ehdi muuta tehdä, toinen harrastus johon menee noin 3 päivää viikosta, kohta mulla alkaa työt johon menee ainakin 9 tuntia. Saatana mää kuolen. Ahditaa ja itkettää mut tuntuu etten voi sanoo tästä kellekkään koska pettäisin ne. Mul on huomenna salipäivä ja oon ostanut itelle uusia salivaatteita joten jos menen nyt sanomaan että tekee mieli viiltää ja kuolla niin rahat menee hukkaan jos en huomenna sit menekään salille. Viikonloppuna mulla on mahdollisesti töitä eli en voi tällä viikolla sanoa koska siellä petyttäisiin minuun. Vittu kun mulla menee järki itteni kanssa. Tekisi niin mieli hypätä sinne junaraiteille ja odottaa junaa. VITTU

7.2.2014

Vihdoin viikonloppu, ihanaa.. Pääsen hautautumaan omiin ajatuksiini ja lepäämän viikon jäljiltä. Mulla oli psykologi torstaina. Oon aina ajattelut et oon hyvä puhuun tunteistani ja tavallaan osaan järjestellä niitä pääni sisässä, mut tuolla ollessa tajusin miten vaikea mun on sanoa ääneen jollekkin miltä musta tuntuu. Me käytettiin semmosia tunnetilakortteja joissa oli erilaisia tunteita (masentunut, surullinen, iloinen, pelokas, turhautunut etc) ja mä valitsin sieltä n. 8 korttia, jotka kuvas mun tunteita. Yksi niistä oli pelokas. Mua pelottaa että tapan itseni, koska tiedän et voisin tehdä sen. Psykologi kyseli multa niistä ja kaikkeen vaan vastaan "en tiedä", "en osaa sanoa". Vaikka osaan. Pelokasta se mietti eniten, että mikä mua pelottaa. Vasta ajan ollessa loppu sain sanottua sen. Ja se vaati todellisia ponnistuksia. En tiedä miksi mulle on niin vaikea sanoa tunteitani ääneen. Jotenkin mua pelottaa, että muut ei tajua ollenkaan mitä tarkoitan ja et ne jotenkin ajattelis mun olevan naurettava tai muuta tollasta.. En tiedä..

4.2.2014

Hei ja anteeksi todella paljon et oon kokonaan jättäny kirjottamatta. Elossa kuitenkin vielä ollaan, toistaiseksi. Mulla oli lääkärikäynti ja sain tietää et laitetaan lähete jonnekkin tutkimusosastolle tms. En oo aivan varma miten homma menee. Siinä kuitenkin kestää jonkun aikaa päästä sinne joten käyn vielä vanhalla psykologilla jonkun aikaa. Sain myös helpotetun lukkarin taas vaikkei se paljo paskaakaan helpota.

Tänään oli yksi niistä päivistä kun teki mieli lähtä oikeasti jonnekkin ensiapuun ja kertoa et meinaan tehä itsemurhan. Kun ei vaan jaksa, kun ei jaksa ottaa apua vastaan ja lähtä osastoille yms mutta ei jaksa tätä arkea ja elämää. Kun on niin voimaton kaikkea vastaan. Viiltelykin vaan jatkuu ja jatkuu. Meidän läheltä kulkee junarata josta päivittäin menee ohi monta junaa. Nopea ja kivuton kun sen alle hyppäisi. Oon tosissani alkanut miettiin sitä, lääkkeiden popsimisen ja sitä kautta vatsahuuhtelun/elinsiirron se voittaa leikiten.